Minkälaisia oireita häiriintynyt hengitys voi aiheuttaa?

Hengitys on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin kulmakivistä. Selviät hetken aikaa ilman ruokaa, vettä tai unta, mutta koita olla hengittämättä 15 minuuttia. Oletko ajatellut omaa hengitystäsi tai hengittämistäsi?

Hengityksemme voi häiriintyä stressin, kireiden lihaksien, ylipainon, lääkityksen, raskauden, liiallisen hengittämisen, sairauksien, epäterveellisen ruokavalion, huonon sisäilman, jännityksen, surun tai pelkojen vuoksi.

Olen sairastanut astmaa 6- vuotiaasta saakka. Astmani on oireillut eri elämäntilanteiden mukaisesti, välillä olen käyttänyt lääkkeitä ja välillä en ollenkaan. Raskauden aikana sekä imettäessäni kärsin pahasti astmastani ja jouduin turvautumaan runsaaseen astmalääkitykseen. Pienen pieni ihmisen alku sai minut hankkimaan lisää tietoa siitä, miten voisin paremmin sairauteni kanssa enkä joutuisi käyttämään niin paljon lääkitystä.

Stressitilanteessa huomaan astmani pahentuvan ja samoin myös, jos syön runsaasti maitotuotteita tai sokeria.  Olen etsinyt tietoa hengityksen parantamiseen ravitsemuksesta, lisäravinteista, hyvästä sisäilmasta, kemikaalittomuudesta, eteerisistä öljyistä, stressinhallinnasta, pallean avaamisesta sekä tietenkin itse hengityksestä.

Olen aikaisemmin tiedostanut hengitysharjoitteiden vaikutuksen, arkihengittämisen, mutta itselleni suuri hyvinvointia parantava vaikutus on ollut hengityksen muuttaminen liikunnan aikana. Nyt kun olen ymmärtänyt huomioida oikeanlaisen hengittämisen minulle tärkeiden liikuntaharjoituksien aikana, se on lisännyt keuhkojeni hyvinvointia huomattavasti. Pystyn taas kevyesti liikkumaan sellaisten lajien äärellä, jotka ovat olleet aikaisemmin hankalia huonon hengitystekniikkani takia (jääkiekko, maastopyöräily) sekä vähentämään huomattavasti allergia- ja astmalääkkeitä. Olen käyttänyt viimeisen kolmen kuukauden aikana vain neljä allergialääkettä vaikka on ollut siitepölykausi.

Vaikkakin hengitysharjoittelusta saa apua hengitysongelmiin, en suosittele kenellekään lääkkeiden pois jättämistä ominpäin vaan toimimaan lääkärin ohjeiden mukaisesti.

Kroonisen liikahengityksen oireet

Tästä alta löydät luettelon minkälaisia oireita krooninen liikahengittäminen voi tehdä.

Hengitys: vinkuminen, hengenahdistus, yskä, heikentynyt haju- ja makuaisti, limaisuus, haukottelu, tukkoinen ja/tai vuotava nenä, toistuvat hengitystietulehdukset, kuorsaaminen

Hermojärjestelmä ja aivot: Huimaus, pyörrytys, liiallinen hikoilu, käsien ja jalkojen pistely, päänsärky, heikko keskittymiskyky, jännitys, ylivilkkaus, päänsärky, ahdistus, masennus, ärtyneisyys ja stressi

Sydän: Nopea syke, kivut rinnan alueella, sydämen muljahtelut, epäsäännöllinen syke

Pinnallinen hengittäminen taas ylikuormittaa apuhengityslihaksia, joka voi aiheuttaa kipua selässä, niskassa ja hartioissa sekä heikentää pallean toimintaa.

Stressi muuttaa hengitystä pinnalliseksi, joka taas pahentaa stressin vaikutuksia. Erilaisilla hengitysharjoituksilla pystymme hallitsemaan ja purkamaan stressiä.

Hyvinvointia hengityksestä

Jos olet kiinnostunut hengityksestä osana hyvinvointiasi, järjestän seuraavat workshopit Äänekoskella 28.8, Muuramessa 7.9, Lievestuoreella 14.9 ja Jyväskylässä 18.9. Lue lisää täältä.

Jos olet kiinnostunut viikonlopun kestävästä rentoutumisesta, kurkkaahan tänne. 🙂

Lämpimästi tervetuloa mukaan. <3

 

Haluatko kysyä tai kommentoida jotakin? Laita viestiä tulemaan allaolevan lomakkeen kautta. 🙂


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.