Arkielämän supervoima intuitio!

intuitio.jpg

Oletko joskus huomannut ajattelevasi ystävääsi ja samalla hetkellä hän soittaa sinulle? Oletko joskus miettinyt kotimatkalla mitä haluaisit syödä päivälliseksi ja samaan aikaan puoliso ilmoittaa, että hänen tekisi tänään mieli juuri sitä ajattelemaasi ruokaa. Tai oletko joskus tuntenut, että sinun pitää mennä johonkin tilaisuuteen vaikka et tiedä miksi? Ja ehkä juuri siellä tilaisuudessa törmäät ihmiseen, jota olet elämääsi kaivannut. Oletko ehkä nähnyt unta ja hetken päästä tämä unesi toteutuu?

Minulle on käynyt näin aika usein, niinkuin varmasti myös monelle muullekin. Ja vielä useammin näin on tapahtunut, kun olen alkanut luottamaan omaan intuitioon.

Intuitio ilmenee ihan arkipäivässä monessa eri muodossa. Yleensä intuitio on äkillinen tuntemus tai oivallus jostakin jota ei voi järkiperusteilla järkeillä. Itse näen monesti jonkun tapahtuman ennalta, näen unta asiasta, joka pian tapahtuu tai mieleeni tulee joku sana jonkun ihmisen kohdalla, joka osoittautuukin kyseiselle ihmiselle todella merkitykselliseksi. Välillä aistin tosi herkästi jonkun ihmisen sairauden tai raskauden vaikka ihminen ei itse tätä vielä tiedä. Uskon, että meillä kaikilla ihmisillä on tämä sama ”kyky” ja sitä pystyy harjoittelemaan vaikkakin osa ihmistä on paljon herkempiä aisteiltaan kuin toiset.

Olen myös huomannut, että mitä parempi itsetuntemus ja yhteys itseensä, sitä helpompi on myös kuunnella omaa intuitiotaan. Ja jos kiellät oman itsesi kuuntelun ja et ole rehellinen itsellesi, niin ajan mittaan se saa aikaan huonoa oloa ja pidemmällä aikavälillä sairastumista, henkistä sekä fyysistä pahoinvointia. Jos et kuule itseäsi tai et tiedä mihin luottaa, voi syy olla siinä, että sinulla voi olla paljon tiedostamattomia uskomuksia ja ajatusmalleja, jotka estävät myös oman itsensä kuuntelun ja intuition käyttämisen. Näitä uskomuksia, rajoituksia, ajatusmalleja sekä käyttäytymistapoja muuttamalla ja prosessoimalla on paljon helpompi kuunnella itseään sekä intuitiotaan.

Jos elämäsi on kiireistä ja ympäristöstäsi tulee paljon erilaisia ärsykkeitä (esim. tv, radio, tabletti, puhelin, kova meteli) on ilmiselvää, että on hankalaa kuunnella itseään. Tämän takia on hyvä harrastaa hiljentymistä, luonnossa oleilua, sosiaalisen median rajoittamista, tietoista läsnä-oloa ja vaikka ihan meditaatiota.

intuitio-2.jpg

Omat parhaimmat päätökset on tullut yleensä ”hetken mielijohteesta” ja välähdyksellisestä ideasta, joka vain tuntuu siltä, että se pitää tehdä. Yksi esimerkki tästä on Syyskuun halparuokalaiset ja sen pohjalta syntynyt Hyvää ja Halpaa- kirja.

Meissä kaikissa elää erilaisia suojautumisrooleja, käyttäytymismalleja, panssareita, jotka ovat elämämme aikana muodostuneet ikään kuin suojellaksemme meitä ja tullessamme hyväksytyksi yhteisöön, jossa elämämme. Voi olla, että sisälläsi on ristiriita näiden roolien ja oman itsesi kesken, mikä onkaan oikeaa sinua? Mitä enemmän tulet tietoiseksi omasta itsestäsi ja kuorimalla itsestäsi pois opitut mallit, jotka eivät palvele sinua enää, sitä helpompi on elää juuri sellaista elämää, jota sinä ihan oikeasti kaipaat ja haluat.

Vaikka ylä- ja alamäet eivät poistu elämästä paremman itsetuntemuksen kautta, niin aina voi luottaa siihen, että elämä kuitenkin kantaa. Opit kuitenkin elämään itseäsi kuunnellen, jolloin ulkopuolinen elämä ei määritä sinua enää ja osaat paremmin kieltäytyäkin asioista, jotka eivät ole enää palvele sinua.

-Essi

Essi Määttä